Xenobiologisen osaston koordinaattori

Tuntemattoman äärellä intressit yhtenevät.


Hardly Human astui ulos aluksesta ja ylös hohtavan puhtaita askelmia, jotka johtivat Omnicoren päämajan aulaan.

Hänet oli kutsuttu tapaamaan hallitusta henkilökohtaisesti, harvinainen kunnia synteettiselle koordinaattorille.

Protokollan mukainen selektiivinen muistinpyyhintä oli poistanut tiettyjä detaljeja viidakkoplaneetta Sansana VI:n tapahtumista. Tallella oli yhä yksityiskohtaisia havaintoja viidakkorapujen käyttäytymisestä ja emoaluksen sisätilojen arkkitehtuurista. Tehtävä oli mennyt hyvin, päätavoitteet oli saavutettu.

Hänen kolme toveriaan olisivat arvokkaita operaattoreita Omnicorelle myös jatkossa, Hardly Human oli siitä varma.

Dutch Harper muisti laboratoriorakennuksen hybridit läpinäkyvien sylinterien sisällä. Kudosnäytteet laskeutumisaluksen pilotin käsivarsista olivat tuoneet hänelle merkittävää akateemista tunnustusta uusien biologisten organismien tutkijana.

Omnicore oli kiinnittänyt hänen asiantuntemuksensa palkkiojärjestelmällä, joka takasi säännölliset tulot vastineeksi hänen kyvyistään – ja hiljaisuudestaan.

Asema Haikaran tapahtumat olivat yhä tuoreena hänen mielessään. Vaikka Omnicoren synteettinen operaattori ei itse tuntunut petostaan muistavan, Harper kyllä muisti.

Julian M. pudotti filtterin lattialle savuketta kääriessään. Hän huomasi käsiensä tärisevän. Kuukausia oli kulunut heidän pelastumisestaan viidakkoplaneetan pinnalta. Julian sulki silmänsä ja hänen sykkeensä nousi.

Hän oli jälleen ryömimässä ulos ilmastointikanavasta, viidakon reunalla. Hans kiinnitti kanavan ulkopuolella vaanineen ravun huomion muutamalla hyvin tähdätyllä pulssikiväärin osumalla. Yksisilmäinen rapu pysähtyi seuraavaan sarjaan, juuri ennen kuin sen sakset saavuttivat turvallisuuspäällikön.

Julian hengitti syvään ja nojasi malminlouhintalaitteiston ohjauspaneeliin. Hän katsoi valtavaa metallista kouraa, joka kahmaisi arvokkaita metalleja asteroidin sisältä.

Hänen viestiterminaalinsa välkkyi. Lähettäjä: Hardly Human.

Vastanimitetty Omnicoren xenobiologisen osaston koordinaattori tarjosi töitä hänelle ja Hansille. Harperkin oli mukana, näemmä.

Vesiplaneetta voisi olla mukavaa vastapainoa asteroidin tomulle, Julian pohti. Aegirin ravutkin olivat kuulemma tavallisen kokoisia ja herkullisia.