Sammutusvaahto sekoittui sateeseen ja virtasi pitkin parkkipaikkaa, valuen kraaterin pohjalla lojuvan autonoven päälle. Tornin katutason pohjoiskulmassa ammotti aukko, josta näki kellaritiloihin ja kolmanteen kerrokseen asti. Kadulla lojui hiiltyneitä ulkoseinän palasia, joista osa näytti leikatuilta.

”Kuolleiden joukossa on myös VTX-yhtiön laajentumispäällikkö Parlia Vecumenon”, uutisankkuri jatkoi vakavalla äänellä. “Lochvalen poliisi on vaitonainen tutkinnan yksityiskohdista, eikä tekijöiden henkilöllisyyttä tai heidän motiivejaan ole kerrottu julkisuuteen.”

Droonikamera siirtyi kuvaamaan tornia ympäröivää autotietä, jonka keskelle kuudennen kerroksen ikkunalasit olivat levinneet.

”Semmoinen tutkimuskeikka sitten”, Julia huokaisi. Hän sammutti ruudun ja käänsi katseensa kohti pöytää, jonka ääressä istuivat Jack, Nantan ja Mike.

”On parasta, että yövytte Utanan sisätiloissa ja jatkatte matkaa heti huomenna,” Julia sanoi. “Tapaan Tiborin suurlähettilään lähtönne jälkeen.”

“Ja kaivoksen sotilaskalusto?”, kysyi Mike tuimasti.

”Prasinian kuvernööriä on opastettu jäädyttämään kaikki VTX:n hakemukset tästä hetkestä lähtien”, Julia totesi. “Löydöksenne ovat yhtä huolestuttavia kuin jälkeen jättämänne tuho ja hävitys.”

“Entä perheeni?” Jack kysyi.

“He voivat jäädä tänne toistaiseksi”, Julia vastasi. “Kunnes tilanne rauhoittuu. Menkää nyt, minulla on kosolti teidän jälkipyykkiänne pestävänä.”

Mike lähti huoneesta ensimmäisenä. Hän oli mielestään toiminut tavalla, joka hänelle oli ominaisinta, eikä hän jaksanut kuunnella nuhteita heti aamusta. Ei tänään. Hänen oikean kätensä riekaleiden parsiminen ja prosessin vaatimat hermosynteesit keskeyttivät yöunia. Tavallinen kemikaalicocktail ei tuntunut auttavan.

Pahemmalta tuntui Julian pettymys häneen. Sen aisti. Vai kuvitteliko Mike vain? Olo oli kurja joka tapauksessa.

Nantanin veli Tahay, vanha Sarves ja pieni apina Siru odottivat Prasinian kyytiä Hagia Hexan bussiterminaalissa. Pyhä leijuva kaupunki oli vilkkaimmillaan aamusta. Tunnelmaa sähköistivät huhut Konstantin Tiborin tunkeutumisesta naapuriplaneetalle valtiojohtoisten bulvaanifirmojensa kautta.

“Mitä luulet Sarves, ehditkö paljonkin järsiä jäkälää perillä ennen kuin alkaa paukkua?”, Siru kysyi vieressään seisovalta valtavalta hirveltä. Pieni apina hypähti penkille istumaan ja kaivoi esiin metallisen välipalapussin.

“Tokkopa tuolla niin väliä on, kunhan pysytään vähän kauempana sieltä missä palaa”, totesi sarvipää tyynesti.

Tahay ei sanonut mitään. Ilman maskiaankin ilmeetön kaksimetrinen mies hengitti raskaasti. Hän oli seurannut Sarpan työskentelyä Utanan kyydissä ja Akherasin laboratorioilla. Tahay oli taitava mekaanikko, mutta kybernetiikan saralla hän tunsi itsensä noviisiksi. Sitä selvemmin, mitä enemmän hän tohtorin työskentelyä seurasi.

Sarppa oli jännittynyt. AV:n aivodata oli sensaatiomaista! Muutaman viikon keskittynyt työskentely oli loksauttanut koko joukon taustalla pyörineitä puolikkaita ajatuksia kohdalleen. Hänen teoriansa painovoimavirtausten aistimisesta ja mallintamisesta avautui pala kerrallaan. Se vaati vain hieman lisää työtä, hän oli varma.

Nantan liukui Utanan alakerroksiin putkea pitkin kuin palomies. Hän saapui aluksen rahtiosastolle, vasta-asennetun kävelijäaseman ääreen, ja katseli tulokasta.

Sakuran viimeisin Eidolon, E-1T2. Matalan signaalin polykarbonaattirunko ja yksimolekyylinen terä. Lähikontaktiin suunniteltu, Haldemanin kärhämissä toimivaksi todettu. Hymy karkasi Nantanin suupieliin.